Henkilökuvassa driftingin suomenmestari 2019, Niko Määttälä

11.1.2020

Driftingin 2019 suomenmestaruudestaan hieman vaatimattomasti puhuva Niko Määttälä kertoo olevansa 2019 kesänä Jyväskyläläistynyt 35-vuotias rengasmestari, asentaja, kahden pojan isä ja melkein jo aikuinen moottoriurheilu-intoilija.  

”Innostus lajiin syntyi 2009 vuonna satunnaisten videoiden kautta, lajin ollessa vielä aika tuntematon Suomessa. Näytti hauskalle touhulle, ja viikon päästä pihassa seisoi vuoden 1999 Nissan Silvia S15. Siitä jatkettiin Kemoran moottoriradalle testaamaan autoa. Ensimmäinen veto täyskaasulla radalta ulos, jonka jälkeen alettiin miettimään, että miten tätä autoa oikein pitäisi ajaa”.

Samalla Silvialla ajettiin myös suomenmestaruuskin. Autoa on rakennettu ajan mittaa kehittäen ja paranellen, saavuttaen auton nykyinen kisakunto. Auton kehittäminen on ollut Määttälälle mielekästä.  Määttälä kertoo nälän kasvaneen Nissanin alkuperäisestä 450hv:n SR20DET tekniikasta, lopulta päätyen BMW:n tekniikan ja 12 räjähteen vaihdelaatikon jälkeen Dodge Nascarin moottoriin 2015 vuoden nurkilla.

Nissan Silvia S15

Dodge Nascar 358 R5P7, 832hv/838nm @6500 rpm

Mestareiden illassa palkittu Määttälä toteaa, että no menihän se kausi ihan hyvin. Kaudella 2019 RM Motorsport ajoi SM-sarjan lisäksi RADALLE.comin pro-luokan osakilpailuja sekä näyttäytyi radalla Latviassa ja Saksan Iron Drift King-nimisessä kilpailussa. Määttälälle laji on lähellä sydäntä järjestämisenkin osalta, sillä hän on merkittävässä roolissa myös Venetsia Drifting-tapahtuman järjestämisessä. Lisää oppia ajamiseen ja kisojen järjestämiseen haettiin syksyn lopulla Australian Sydneyssä järjestettävästä World Time Attack Challenge –kisasta, jonka ohessa ajetaan myös drifting-kisa, International Drifting Cup.

Vuoden 2019 kohokohdaksi Määttälä muistelee SM-sarjan viimeistä osakilpailua, jossa suomenmestaruuden kannalta tärkeän, Henri Haanpään kanssa ajetun pariajon voitto osoitettiin Määttälän suuntaan ja samassa rytäkässä ratkesi sittemmin myös suomenmestaruuden voitto. Vuosi sisälsi myös pettymyksiä ja epähuomiossa tulleita ajovirheitä, jotka kuitenkin opettivat malttamaan ja kuuntelemaan tarkkaavaisemmin. Määttälän motto ”all in tai ei ollenkaan” johti Saksan kilpailussa pudotukseen – betoniseinää pitkin ajamisesta nauttivana Määttälä paineli menemään seinää pitkin, epähuomiossa ylittäen valkoisen viivan, jonka tuomarit olivat määrittäneet ajolinjaksi betoniseinän sijasta. Karvaasta virheestä otettiin opiksi.

Seuraavaksi tavoitteekseen Määttälä huokaisee oman koiran, mutta jatkaa vielä, että olisihan se hieno korottaa suomenmestaruus-mitaliakin seuraavalle portaalle. Mies pysyy vielä suunnitelmista vaitonaisena. ”Annetaan ajan näyttää, miten tässä käy!”.  

Driftingissä kilpailemista Määttälällä on takana jo 12 vuotta. Lajin hän kertoo pitäneen itseään otteessaan erityisesti lajin parissa olevan hienon ilmapiirin takia. Vaikka ajetaan toisia vastaan niin henki tiimien välillä on todella hyvä ja kaikkiaautetaan. Myöskin itsensä kehittäminen ja adrenaliini sekä lajin säännöt ovat mestarin mukaan lajissa hienoa. 

Kiitollisena vuoden 2019 saavutuksista Määttälä kiittää tiimiään ja lähimmäisiään kaikesta avusta ja tuesta sekä yhteistyökumppaneita:

Rengasmarket Kokkola
J. Fix Oy
AI Gruop Oy
Kokkolan Varaosakeskus
Pesu-Juha
Tekos Oy
Fineweld
LVI Rahkola Oy
PK Nuohous ja Kiinteistötyöt
Importcars
Studio 57
Blåkläder